Skip to content

Marie Isaksson

Puheterapeutti, FM

Työssäni nautin siitä, että saan harjoitella lasten kanssa monenlaisia taitoja leikin ja mielikuvituksen kautta. Iloinen, positiivinen ja heittäytyvä luonteeni auttaa hyvän terapiasuhteen luomisessa. Työskentelen tällä hetkellä pääasiassa kehityksellisen kielihäiriön ja äänteellisen kuntoutuksen parissa (ikähaarukka 3-9 vuotta). Tällä hetkellä työskentelen vain suomen kielellä, mutta toivon voivani tulevaisuudessa ottaa vastaan myös ruotsinkielisiä asiakkaita.

Työni tavoitteena on tukea jokaista lasta löytämään oman tapansa kommunikoida ja tulla kuulluksi. Jokainen ihminen on erilainen, ja siksi jokainen tapaaminen on yksilöllinen. Työskentelyssäni korostuvat kuunteleminen, kannustaminen ja pienistäkin edistysaskeleista iloitseminen. Uskon, että turvallinen ja hyväksyvä ilmapiiri luo parhaat edellytykset oppimiselle ja kasvulle, oli kyse sitten puheesta, kielestä tai vuorovaikutuksesta. Työssäni haluan luoda mahdollisuuksia, joissa puhe, ääni ja ymmärrys vahvistuvat askel askeleelta. Vahvuuksiani ovat luovuus, sopeutumiskyky muuttuviin tilanteisiin, nopea reagointi sekä sinnikkyys. Tärkeintä minulle on kuitenkin se, että pystyn luomaan jokaiselle lapselle turvallisen ja innostavan tilan, jossa oppiminen tapahtuu leikin kautta!

Nautin yhteistyöstä lapsen lähiympäristön ja moniammatillisten tiimien kanssa. Yhdessä voimme jakaa tietoa ja löytää arkeen sopivia toimintatapoja. Pidän asiakasperheiden maanläheisestä ohjaamisesta ja pyrin huomioimaan koko perheen tilanteen kuntoutusta suunnitellessani. Asiakasperheiden luottamus ja lasten onnistumisen kokemukset ovat työssäni kaikkein palkitsevinta.

Tällä hetkellä toteutan puheterapiaa Turussa, Kaarinassa ja Auran seudulla.

Ydinosaaminen

MUU KOKEMUS JA KIINNOSTUKSEN KOHTEET

MENETELMÄT JA KOULUTUKSET

Toimipiste

Yhteystiedot

Kysy hoidosta terapeutiltamme henkilökohtaisesti.

Ajanvaraus