Skip to content
Salla Toivanen

Salla Nummela

Puheterapeutti, FM

Olen puheterapeuttina iloinen ja heittäytyvä, ja kohtaan jokaisen asiakkaani yksilönä.  Minulle on tärkeää, että lapsi viihtyy puheterapiassa, joten terapiakertani sisältävät paljon erilaisia leikkejä ja pelejä, joiden parissa harjoittelu sujuu usein kuin huomaamatta. Lisäksi pyrin mahdollisuuksien mukaan liittämään harjoituksiin mukaan lapsen omia mielenkiinnon kohteita. Minulle on tärkeää toimia tiiviissä yhteistyössä sekä vanhempien että lähiympäristön kanssa, jotta harjoiteltavat taidot siirtyvät osaksi arkea. Minulla on kuntoutustyön lisäksi kokemusta myös työskentelystä perusterveydenhuollossa. 

Asiakaskuntani koostuu eri ikäisistä lapsista ja nuorista. Osaamista minulla on varsinkin kielellisten vaikeuksien ja puhemotoriikan kuntoutuksesta. Lisäksi työskentelen tällä hetkellä esimerkiksi puheen sujumattomuuksien, vuorovaikutuksen pulmien ja autismikirjon sekä lukivaikeuksien parissa.

Osaaminen

MENETELMÄT JA KOULUTUKSET

Toimipiste

Yhteystiedot

Kysy hoidosta terapeutiltamme henkilökohtaisesti.

Ajanvaraus