Skip to content

Töihin meille

Vapautta, joustavuutta ja työhyvinvointia

Tule mukaan

Työpaikka, jossa on aidosti kiva tehdä töitä

Missiomme on tarjota ainutlaatuinen yrityskulttuuri työntekijöille ja tätä kautta mahdollistaa täydellä sydämellä toteutettua terapiaa asiakkaille.

Satsaamme puheterapeuttien ammatilliseen kehitykseen runsaan koulutustarjonnan ja tiiviin työnohjauksen kautta. Huolellinen perehdytys ja esihenkilön tiivis tuki takaavat sen, että meillä voi työnsä aloittaa myös uransa alussa oleva puheterapeutti. Toisaalta kokeneempaa konkaria voi kiinnostaa mahdollisuudet vaikuttaa omaan urapolkuun esimerkiksi esihenkilötehtävien parissa tai kerryttää lisätienestiä vaikkapa somevastaavan pestissä, mentorina tai kouluttajana. Olemme joustavia ja pääset suunnittelemaan itsenäisesti oman työviikkosi aikataulut.

Tarjoamme myös erilaisia ansaintamalleja, joista sinä voit valita itsellesi sopivimman. Voit valita joko erinomaisen kiinteän kuukausipalkan, työmäärään perustuvan laskutuspalkan tai työskennellä ammatinharjoittajana. Puheterapiakäynnit toteutetaan pääsääntöisesti asiakkaan omassa ympäristössä kotona, kouluissa ja päiväkodeissa. 

Työn ilo

Panostamme hyvinvointiin

Panostamme työntekijöidemme hyvinvointiin ja se näkyy ilona päivittäisessä arjessa, jossa pääset jakamaan ajatuksia työstä kollegoiden kanssa omassa pikku tiimissä. Toiveemme kohtaavat, kun me haluamme olla sinun paras työpaikkasi ja sinä haluat olla asiakkaalle paras puheterapeutti. Yhdessä:

I

nnostumme

L

uotamme

O

nnistumme

Tarjoamme sinulle

Sinulta toivomme

Katso video

Työtä täydellä sydämellä

Haluamme että työntekijät viihtyvät meillä ja heillä on mahdollisimman hyvä tehdä töitä. Kun työntekijämme voivat hyvin, heijastuu se suoraan asiakkaillemme laadukkaana terapiana. Videossa työntekijämme kertovat Cognimedista työpaikkana. Tutustu myös uratarinoihimme, missä työnkijämme kertovat työn arjesta videoilla

Joustava työnantaja

Tarjoamme työskentelylle joustavat ja reilut vaihtoehdot. Voit valita joko erinomaisen kiinteän kuukausipalkan, työmäärään perustuvan laskutuspalkan tai työskennellä ammatinharjoittajana. Meillä jokainen ammattilainen on tasa-arvoinen osa työyhteisöä työskentelytavasta riippumatta ja meiltä löydät alan parhaimpiin kuuluvat resurssit ja terveen yrityskulttuurin. Haluamme, että voit keskittyä työssäsi kaikista olennaisimpiin asioihin.

Tukea & koulutuksia

Tuemme jokaista yksilöllisen tarpeen mukaan ja kokemukseen katsomatta. Pidämme huolta osaamisestasi tarjoamalla runsaasti koulutuksia, joita valitaan yksilöllisesti omien mielenkiinnonkohteiden ja tarpeiden mukaan. Ohjaamme työn oikeanlaiseen suunnitteluun ja tarjoamme tukea monessa muodossa myös osaavilta esihenkilöiltä, kollega-mentoreilta sekä työnohjauksen kautta. Haastavia asioita ei joudu pohtimaan yksin, vaan kaikkeen saa aina tarvittaessa tukea.

Laatu ja eettisyys

Yksityisomisteisena yrityksenä pystymme suunnittelemaan toimintaamme kestävästi ja pitkäjänteisesti. Pidämme huolta erityisesti työhyvinvoinnista, jatkuvasta kehittymisestä ja työssä jaksamisesta, jolloin asiakkaamme saavat mahdollisimman tuloksellista ja laadukasta kuntoutusta. Keskitymme työnantajana hyvään työilmapiiriin ja meillä on erinomainen henkilöstön pysyvyys. Saimme asiantuntijoiltamme henkilöstökyselyssä yleisarvosanaksi 9,6/10.

Avoin hakemus

Voit lähettää meille avoimen hakemuksen milloin tahansa osoitteeseen hakemus@cognimed.fi. Lisätietoa antaa Cognimedin toimitusjohtaja Riina Setälä (040 041 4406) sekä kaikkien toimipisteiden aluepäälliköt.