Etsimme Espoon toimipisteelle useampia puheterapeutteja liittymään iloiseen ja osaavaan tiimiimme!
CogniMedilla on alusta asti panostettu puheterapeuttien hyvinvointiin ja meillä se näkyy ilona päivittäisessä arjessa, jossa pääset jakamaan ajatuksia työstä kollegoiden kanssa omassa pikku tiimissä. Missiomme on tarjota ainutlaatuinen yrityskulttuuri työntekijöille ja tätä kautta mahdollistaa täydellä sydämellä toteutettua terapiaa asiakkaille.
Meillä satsataan puheterapeuttien ammatilliseen kehitykseen runsaan koulutustarjonnan ja tiiviin työnohjauksen kautta. Huolellinen perehdytys ja esihenkilön tiivis tuki takaavat sen, että meillä voi työnsä aloittaa myös uransa alussa oleva puheterapeutti. Toisaalta kokeneempaa konkaria voi kiinnostaa mahdollisuudet vaikuttaa omaan urapolkuun esimerkiksi esihenkilötehtävien parissa tai kerryttää lisätienestiä vaikkapa somevastaavan pestissä, mentorina tai kouluttajana. Olemme joustavia ja pääset suunnittelemaan täysin itsenäisesti oman työviikkosi aikataulut.
Keskitymme asiakashankinnassa terapeuttiemme toiveisiin. Meiltä löytyy talon sisäiset materiaalinvalmistajat ja kattava hallinnollinen tukitiimi, joka varmistaa, että pääset keskittymään täysin puheterapiatyöhön. Meillä pääset työskentelemään yhdessä kokeneiden puheterapeuttien kanssa, joilta voit oppia uusia menetelmiä ja kehittää ammattitaitoasi entisestään.
Tarjoamme myös erilaisia ansaintamalleja, joista sinä voit valita itsellesi sopivimman. Voit valita joko erinomaisen kiinteän kuukausipalkan, joustavan työmäärään perustuvan laskutuspalkan tai työskennellä ammatinharjoittajana. Puheterapiakäynnit toteutetaan pääsääntöisesti asiakkaan omassa ympäristössä kotona, kouluissa ja päiväkodeissa. Toiveemme kohtaavat, kun me haluamme olla sinun paras työpaikkasi ja sinä haluat olla asiakkaalle paras puheterapeutti.
Meillä toimintaa kuvaa ILO, eli yhdessä tuotetut yrityksen arvot:
- Innostumme
- Luotamme
- Onnistumme
Me tarjoamme sinulle:
Hyvinvoivan ja rennon työyhteisön sekä lämminhenkiset ja ystävälliset esihenkilöt ilman jäykkää hierarkiaa. Työsuhteeseen sisältyy aina myös virike-, hieronta- ja hammashuoltoetu, laaja työterveyshuolto ja vapaa-ajan tapaturmavakuutus, korkealaatuinen työnohjaus ja työviihtyvyyttä sekä -jaksamista tukeva monipuolinen virkistystoiminta.
Tarjoamme myös vahvan tuen puheterapeutin työhön sekä ammatillisen kehittymisen koulutusten ja työnohjauksen kautta. Meillä on viihtyisä toimisto ja vastaanottotilat helposti saavutettavissa olevalla sijainnilla. Työhösi saat kaiken tarvitsemasi terapiamateriaalin ja toimivat työvälineet sekä oman luottokortin materiaalihankintoja varten.
Sinulta toivomme:
Oma-aloitteisuutta, reippautta ja uteliaisuutta oppia uutta. Toivomme, että sinulla on iloista tiimihenkeä sekä halua kehittyä ammatillisesti ja valmiutta itsenäiseen työhön. Aiempi kokemus puheterapeutin työstä ei ole välttämätöntä, sillä tarjoamme runsaasti tukea ja koulutusta myös uran alkuvaiheessa olevalle.
Olemme osa Mehiläinen-konsernia.
Lähetä heti avoin hakemus osoitteeseen hakemus@cognimed.fi.
Tutustu meihin osoitteessa www.cognimed.fi ja kysy lisää Espoon aluepäällikkö Reetta-Maija Henttiseltä, p. 050 442 7586, reetta-maija.henttinen@cognimed.fi
Tsekkaa meidät myös somekanavista
- Youtube Cognimed Puheterapiaa täydellä sydämellä
- Facebook Cognimed
- Instagram cognimed
Uratarinoista aukeaa ovi meidän arkeemme https://cognimed.fi/uratarinat/