Toimintaterapiassa lähestytään keskittymisvaikeuksia sen mukaan, miten ne vaikuttavat lapsen arkeen. Adhd-lapsi on monesti levoton ja impulsiivinen, hänen on vaikea tarttua tylsiin asioihin. Add-lapsen oireet painottuvat oman toiminnan ohjauksen haasteisiin, hahmottamiseen ja omaan maailmaan uppoamiseen.
Keskittymisen haasteet arjessa
Arjessa keskittymisen haasteet saattavat näyttäytyä kaikki samankaltaisina itsesäätelyn haasteina, vaikka niiden aiheuttaja olisi eri, taustalla voivat olla esimerkiksi adhd tai aistisäätelyn pulmat tai kumpaakin. Tästä syystä adhd- ja add- lapsen kuntoutuksessa ei ole yhtä ja ainoaa menetelmää, jota käyttää, vaan menetelmät valitaan aina lapsen tarpeista. Kuntoutus voi suuntautua esimerkiksi aistisäätelyyn ja motoriikkaan, vireystilan säätelyyn, toiminnanohjauksen sekä sosiaalisten ja omatoimisuustaitojen vahvistamiseen. Toimintaterapiassa käytettävien menetelmien vaikuttavuudesta adhd-lapsen arjessa on tehty jonkin verran tutkimusjulkaisuja. On tärkeää huomioida, että lääkehoito on yleensä vain osa hoitoa ja ja se voi mahdollistaa saamaan parempia hyötyjä kuntoutuksesta.
Adhd-oireinen lapsen on monesti vaikea jäsentää toimintaansa kannattavalla tavalla, tekeminen voi olla epäloogista ja saattaa jäädä kesken. Nämä haasteet ovat vahvasti esillä varsinkin silloin, kun tekeminen ei motivoi lasta. Hänellä esimerkiksi saattaa olla vaikea saada tehdyksi kerralla isoa määrää tehtävää, mutta suoriutuu samoista tehtävistä mallikkaasti, kun ne on pilkottu pienempiin osiin. Toimintaterapiassa hyödynnetään toiminnan ohella ohjauksellista lähestymistapaa, jossa lasta tuetaan käyttämään toiminnanohjausta tukevia toimintamalleja ja tukikeinoja. Tällöin lapselle merkityksellisessä toiminnassa, esimerkiksi rakentelussa tai leipomisessa, harjoitellaan niitä tekemisen osa-alueita, joita arjessa tarvitaan kaikessa toiminnassa.
Apukeinoja arkeen
Toimintaterapeutin tehtävä on kartoittaa lapsen toimintaympäristöjä ja suunnitella yhdessä lähiaikuisten kanssa sitä, miten ympäristöstä saataisiin lapsen keskittymistä tukeva. Ohjaus voi koskea esimerkiksi keskittymisen apuvälineiden, kuten painoliivin tai tuntovälineiden hyödyntämistä koulutyöskentelyssä, toiminnan jaksottamisen suunnittelua niin että sillä on selkeä alku ja loppu taukoineen tai erilaisten muistin apuvälineiden ja sovellusten käyttämistä. Toimintaterapiassa ja arjessa työskentely on myös tarkoituksenmukaista jaksottaa lapsen rytmiä vastaavaksi. Adhd-lapsen on yleensä vaikea motivoitua, jos tehtävästä suoriutuminen vaatii toimimista vasta myöhemmin tulevien palkkioiden motivoimana. Palautteen ja palkkion on hyvä olla välitöntä.
Harjoittelussa keskeisenä osana on myös lapsen oman itsetuntemuksen ja itsetunnon tukeminen. Adhd ei näy ulospäin ja adhd-lapset ovat monessa hyvin taitavia, jolloin lapsen haasteita ei aina tarpeeksi ymmärretä ja lapselta saatetaan helposti vaatia asioita, joihin hän ei pysty. Lapsi voi olla itsekin ahdistunut siitä, mikseivät asiat suju, vaikka miten yrittäisi. Lapsi voi olla arka uudelle ja pyrkiä peittelemään omaa pärjäämättömyyttään.
On tärkeää, että toimintaterapiassa ja kotona sanoitetaan arjessa esiin tulevia ongelmia ja niiden harjoittelua. Samoin on ensiarvoisen tärkeää tuoda esiin lapsen vahvuuksia. Mielekäs, oikealla tavalla porrastettu toiminta ja siinä onnistumisen yhteinen todentaminen ovat mitä parhaimpia keinoja pärjäämisen tunteen vahvistumiselle.
Lue lisää:
Berggren, Hämäläinen (toim) 2018: ADHD- Käsikirja.
Kranowitz 2015: Tahatonta tohellusta- Sensorisen häiriön ongelma lapsen arkielämässä
