Pieni lapsi toistaa usein ääneen sen, mitä hänelle sanotaan. Joskus väärässä, joskus oikeassa paikassa. Eräs lapsi oppi yksivuotiaana, että “lamppu” on katossa. Hän alkoi nopeasti löytää lamppuja myös taivaasta, sillä sekin on korkealla. Ymmärtämisen vahvistuessa lapsi alkaa matkia kuulemiaan sanoja oikeissa tilanteissa ja käyttää niitä myös lauseissa.
Uusien sanojen oppiminen ei kuitenkaan ole aina helppoa: joidenkin tutkimustulosten mukaan lapsi vaatii tähän keskimäärin jopa 22 toistoa yhtä sanaa kohden. Toistomäärä riippuu hieman siitä, millaiset oppimisvalmiudet lapsella on. Hyvillä lukivalmiuksilla varustettu kouluikäinen saattaa tarvita vain 8-12 toistoa, kun taas lapsi, jolla on kielihäiriö, saattaa tarvita 25 toistoa. Ei siis ihme, jos lapsen äiti käy jousiammunnassa kerran viikossa ja viisivuotias kyselee silti viikkotolkulla, mitä se jousiammunta oikein on. Varsinkin jos siitä ei puhuta kuin kerran viikossa! Kuvien ja konkreettisten esineiden avulla pystyy selventämään asioita: lapselle jää monenlaisia muistijälkiä samasta aiheesta. Lapsia, joilla on kielihäiriö, saattavat hämätä jo aikuisten käyttämät pitkät lauseet, jolloin uusi, yksittäinen sana ei jää mieleen. Jos motivaatio koko keskusteluun on hukassa, lapsi ei välttämättä halua kuullakaan jousiammunnasta enempää.
Ain laulain aamupiiris tee
Musiikin ja laulun merkitystä korostetaan edelleen varhaiskasvatuksessakin: laulaessa toistoa tulee paljon monen säkeistön myötä, ja kappaleet jäävät päähän soimaan. Tätä voi tehdä yhdessä kaverin tai ryhmän kanssa, mikä motivoi monia lapsia usein enemmän kuin itsenäinen pakertaminen. Nykymaailmassa myös kuvat liikkuvat loogisesti mukana, ja jos lapsella on haasteita kielen oppimisessa, hän saa kuvista ehdottomasti hyvän lisätuen. Aikuisten käyttämät tukiviittomat auttavat joitain lapsia pysymään paremmin laulussa ja leikissä mukana – toistoa nekin. Haluan mainita hyväksi koetut Kielinupun laulut, joita on Youtubessa runsaasti saatavilla. Ne ovat selkeitä ja riittävän lyhyitä, ja niissäkin kerrataan ihan huolella.
Aikuiselle puuduttavaa toistoa, lapselle turvallista kertaamista
Samat kirjat, laulut ja rutiinit arjessa auttavat kuulemaan tuttuja sanoja tarpeellisen määrän. Monesti kielihäiriöisten lasten vanhemmat kertovatkin, että lapsi ymmärtää toistuvia ohjeita ja paljon tuttuihin siirtymätilanteisiin liittyvää sanastoa. Lapsi osaa usein tuottaa näitä itsekin. Ilman rutiineja he tuskin oppisivat niitä yhtä nopealla tahdilla. Jos lapsi haluaa katsoa samaa elokuvaa tai kirjaa yhä uudelleen, anna hänelle se mahdollisuus. Rajansa toki kaikella…
Toistoon liittyvänä asiana on mainittava myös sanojen rajaus, jos niitä on vaikea oppia. Keskustelin erään esikouluopettajan kanssa sanavalinnoista. Ryhmässä oli paljon kielihäiriöisiä lapsia, ja toisinaan heidän oli vaikea muistaa vaatesanastoa. Sovimme, että koska ryhmässä käytetään sanaa “hanska”, käytän sitä myös puheterapiassa. Jätimme siis kuntoutuksessa ja eskariryhmässä kokonaan pois tumput, lapaset, sormikkaat ja vanttuut(!)…
Miten toistoharjoittelu toteutetaan puheterapiassa?
Lautapelit ja muut vuorottelut ovat puheterapiassa monesti yksi käytetyimpiä työkaluja. Ulkopuolisen silmin saattaa näyttää siltä, että tuossahan ne vaan pelailevat. Jos kuitenkin harjoitellaan esimerkiksi vuorottelua, vapaassa leikissä tästä ei saada aina tarpeeksi toistoa. Äänneharjoittelussa asiakas taas saa sopivasti taukoja noppapelin lomassa, sillä ainakin pienten lasten suut voivat väsyä tehokkaan toistelun jälkeen.
Kuntoutustyössä toistetaan usein samoja kuvakortteja, pelejä, lauluja ja hahmoja. Lapsi saa turvallisen tunteen tutusta tekemisestä, ja hän oppii muistamaan esineet tai käsitteet paremmin. Puheterapian kotitehtäviin ei kannata sisällyttää yleensä mitään, mitä asiakas ei vielä hallitse terapiatilanteessakaan. Annetaan siis samoja kuvia ja äänneharjoituksia myös kotiin. Juuri toistojen vuoksi puheterapiassa käytetään puhetta, sanan tavutusta, sanan etsimistä kuvasta tai ylipäätään kuvakerrontaa. Uuden oppimiselle tarvitaan monta uutta kanavaa, ja aivan erityisesti niitä tarvitaan silloin, kun joku ei opi uusia asioita sillä tyylillä, jota enemmistölle tarjotaan
